Katja Kettu: ROSE ON POISSA

Lukemani perusteella ei ainakaan ihan heti kirjapinoon valikoidu Katja Kettua, vaan jatkan sitkeästi Volter Kilven Alastalon salissa, sillä kun ei tunnu olevan kovasti lainaajia jonossa.

Takakannen kuvaus kirjasta vaikutti kyllä mielenkiintoiselta ja jos kirjassa vielä puhutaan muistin menetyksestä; tavalla tai toisella, se saa kiinnostuksen heräämään.

Lempi, puoliksi ojibwa-intiaani ja puoliksi suomalainen, palaa 45 vuoden jälkeen lapsuutensa reservaattiin.
Hänen  isänsä Ettu menetti muistinsa 1970-luvulla ja samoihin aikoihin hänen äitinsä Rose katosi.

Kirjassa eletään - taas - kahta eri aikaa: vuotta 1973 ja vuotta 2018.

Kirja koostuu äidin, Rosen, kirjeistä tyttärelleen Lempille vuonna 1973 ja Lempin kirjeistä intiaanireservaatin kirjeistä reservaatin apulaisseriffi Jim Harmaaturkille vuonna 2018.

Kuten kaikki kirjat, joissa kuljetaan useamman aikakauden välillä, kirja oli minulle vaikeaselkoinen: milloin ollaan missäkin ajassa. Tässä pakkaa vielä sekoitti se, kuka nyt kirjoitti ja kenelle.

Kirja ei ollut sellainen kuin odotin: odotin, että kirjassa ETSITÄÄN kadonnutta Rosea, kuka hän sitten olisikaan - sehän selviäisi joko kirjan alussa tai tarinan edetessä.

Mutta kun kyse on intiaaneista, niin Rose löytyy - juuri sieltä, mistä hänen voi olettaa intiaanikulttuurissa löytyvänkin.

Katja Ketun kieli on kyllä värikästä ja kaunistakin, mutta paikoin myös ehkä vähän vaikeaselkoista, ainakin minulle.

Vaikeasta kirjasta on vaikea kirjoittaa fiksusti, kun lukemisesta on jo aikaa, mutta omalla kohdallani Katja Kettu ei pääse jatkoon, valitettavasti. Meidän ajatusmaailmamme ei kohtaa.
Ei huono, mutta ei niin hyväkään, että olisi tullut tunne "tätä lisää mulle"

Kommentit

  1. Katja Ketun kätikön oon lukenu. Ei ollu oikein Possun makuun. Mieleen näin pitkän ajan päästä tulee vain, että siinä hoettiin koko ajan "kyrpä"-sanaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka Pöllöltäkin ruma sana helposti pääsee, niin ei - joku roti siihenkin.
      Tällä hetkellä kuuntelen kirjaa, jossa kiroillaan ihan hirveästi ja se jotenkin vie ajatuksen koko kirjasta.

      Poista
  2. Ei ole Kettu minunkaan suosikkini.

    VastaaPoista
  3. Kettu on aika hankala tapaus kyllä. Tämä oli sentään helpompi kuin Kätilö, jonka aloitin kolme kertaa ennen kuin pääsin loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun aikaa kirjan lukemisesta on kulunut ja tarinaa on silloin tällöin mielessään makustellut, niin on käynyt mielessä, että ehkä kirjan voisi joskus lukea uudestaan? Saisiko siitä enemmän irti, jollain toisella tavalla?

      Poista

Lähetä kommentti

Hei! Oletko sinä lukenut tämän kirjan? Mitä sinä pidit siitä tai mitä ajatuksia se sinussa herätti?
Olisi kiva vaihtaa ajatuksia kirjasta :)